Uusi vuosi muttei muuta

Lehdissä usein vuoden loppupuolella nostetaan ylös vuoden kohokohtia ja naistenlehdissä ennustellaan tulevaa vuotta. Ehkä täälläkin on syytä tehdä samaa. Viime vuodelta ei kyllä kovin montaa iloista kohokohtaa löydy, mutta ehkä ne flopitkin käyvät.

Viime vuonna hain ahkerasti töitä, fiksu ihminen olisi laskenut kuinka monessa haastattelussa kävi ja kuinka monta hakemusta lähetti. Ehkä se sama fiksu ihminen olisi myös nopeasti saanut niitä töitä. Minä en laskenut haastattelukertoja enkä hakemuksia koska itsensä saa alakuloiseksi helpomminkin. Keväällä olin välillä jopa hieman toiveikas töiden saamisen suhteen. Toiveikkuutta ilmeni lyhyissä pätkissä ja harvoin, yleensähän ajattelin, että minä en koskaan saa mitään töitä. Ihan aina työttömyyskään ei ahdistanut pahasti, yleensä kyllä, koska työttömällähän on aikaa ajatella kuinka ei saa kuitenkaan koskaan töitä. Niinä lyhyinä positiivisuuden puuskina taas osasin nähdä työttömyyden hyvät puolet, kerrankin oli aikaa opetella jotain uutta ja tehdä kaikkea kivaa (ja ilmaista).

Pääsin työkkärin kurssille aika alkuvaiheessa työttömyyttäni, kurssilla opeteltiin työnhakua ja verkostoiduttiin muidenkin turhautuneiden työttömien kanssa. Kurssiin kuului myös harjoittelu, jossa ihan oikeasti opin paljon uutta. Kurssin loppuminen oli paluu karuun arkeen, työttömän surkimuksen arkea kurjisti syksy eikä piristeeksi tullut kutsuja haastatteluihinkaan. Epätoivoinen työtön luuseri haki myös asiakaspalvelutehtäviin, vaikka oli joskus vuosia sitten sanonut, ettei enää niitä halua tehdä kun on kerran pois päässyt. Lupauksethan on tehty rikottaviksi. Totuushan on se, että kun on riittävän epätoivoinen niin mikä vaan käy, sama pätee ruokaan, parisuhteisiin ja töihin.

Työni on kyllä ollut ihan kivaa, olen viihtynyt ja olen ehkä osannutkin jotain. Mutta silti salaa toivon, että se oikea vielä löytyisi. Toki voi olla niin, että tähän vaan jumiutuu ja kiintyy niin kovin, ettei enää jaksakaan etsiä uutta onnea, mutta siis nyt vietän kai vielä kuherruskuukautta työni kanssa.

Niihin ennustuksiin. Tässä on ennustus allekirjoittaneelle.
Työrintamalla puhaltavat raikkaat tuulet (sopimus katkolla muutaman kk:n päästä) ja raha ei edelleenkään tee patoa lompakkoon. 

Hieman valitusta

Nyt on työllisen ihmisen elämää takana jo muutama viikko, vielä ei kuitenkaan tunnu siltä, että olisi oikeasti töissä. Katson edelleen joka päivä työpaikkailmoituksia ja haaveilen, että joskus ehkä pääsen vielä oikeisiin töihin. Oikeilla nyt tarkoitan oman alan töitä ja ehkä tosiaan hieman muutakin kuin sitä "hei, kuinka voin auttaa", varsinkaan kun ei juuri voi auttaa.

Työstä ei kuitenkaan voi valittaa, ei vaikkei se nyt ihan unelma homma olekaan. Työ voisi olla kurjempaakin ja ehkä tuokin muuttuu sellaiseksi kun sitä on riittävän kauan tehnyt. Työttömyys on kuitenkin niin kurjaa, etten sitä enää todellakaan kaipaa. Eli ehkä tämän voi tulkita niin, etten koskaan ole tyytyväinen. En ole tyytyväinen nyt kun olen töissä (koska työ ei tunnu riittävän hienolta tai omalta) enkä ollut tyytyväinen työttömänäkään. Vika on siis kai vain minussa.

Työelämässä on muutamia loistavia seikkoja, siis sen lisäksi ettei enää ole työtön. On kivaa päästä pois kotoa. Rahaa ei edelleenkään ole juuri enempää kuin työttömänäkään mutta ei tarvitse olla kotona. Minulla on ihan oma säilytyspaikka päiväksi, ihanaa. Vielä en ole sopeutunut työpaikkaan niin hyvin, että tuntisin kuuluvani joukkoon, mutta ehkä sekin sieltä vielä tulee. Mutta on siinä työssä huonojakin puolia, pakko kai se on valittaa. Joskus kun asiakaspalvelijana saan kohdata hieman erilaisilla käytöstavoilla varustetun henkilön ja saan vielä kuulla hänen loistavasta ja briljantista urastaan, niin silloin tulee vaan mieleen muutama kysymys. Miksi ja kuinka?

Hupsista

Tänään en tuntenut itseäni kovinkaan älykkääksi, sitä sattuu kai toisinaan, toisille, kuten minulle aika usein. Minähän kuvittelen olevani ihan taitava tietokoneen käyttäjä. Osaan siis avata koneen ja tiedän mitä tapahtuu näppäinkomennolla crtl+c ja suosikkini on komento crtl+z. Kun tänään käytin muutamaa minulle uutta järjestelmää huomasinkin, että ihan yksinkertaisetkin asiat voivat olla haasteellisia. Tuntui, ettei millään muista nopeasti mihin piti kirjoittaa mitäkin ja mistä mikäkin asia löytyisi. Siinä suhratessani tuli jo mieleen, että aivokapasiteettini on mystisesti hapantunut. Niin, että mitä piti painaa, ups ja hups, ohhoh.

Täytyy toivoa, että huomenna ohjelmien käyttö sujuisi jo nopeammin muuten saattaisi hieman nolottaa. Voisi hävettää jos ei osaa käyttää yksinkertaista ohjelmaa, etenkin kun samalla väittää ymmärtävänsä jotain tietotekniikasta ja opettaneensakin sitä muille. Mutta eikös sitä sanota, että, niistä jotka eivät osaa mitään tulee opettajia? Minulla voi olla vielä toivoa.

Selvisin kuitenkin ensimmäisestä päivästä ihan kunnialla, kai. Ei kysytä kenenkään muun mielipidettä ettei tule negatiivisia kommentteja. On vaikeaa olla uudessa työpaikassa kun on kärsimätön. Oma asenteeni kun meinaa olla sellainen, että ihan kaikki pitäisi osata jo nyt, mielellään olisi jo pitänyt osata.

Muutoksia

Työttömän elämässä suuri muutos on saada töitä. Minä sain. Shamppanjat ja konfetit voi kuitenkin vielä jättää kaappiin, vielä ei kannata hurrata. Asiassa on pieni himmentäviä tekijöitä, mutta himmeys ehkä johtuu vain minun asenteesta. Nyt ei pidä ajattella, etten olisi tyytyväinen kun sain töitä, toki työ on parempaa kuin toimettomuus, mutta kun työ ei ole ihan omalla alalla niin pieni harmistus saattaa kaihertaa mielessä. Väkisin mieleen tulee ajatus, että sinne se ura, jota ei oikeasti ole ollutkaan, meni. Kun silloin joskus lähdin pois asiakaspalvelusta ajattelin, että enää en ole ihan samanlaisessa asiakasrajapinnassa, no ihan samanlaisessa en ole mutta ei tämä taida kamalasti poiketa siitä aiemmasta.

Onneksi korkeakoulututkinnolla voi työllistyä laajalle kentälle. Tähän työhön ei tarvitse maisterinpapereita mutta eiväthän ne haitaksikaan ole. Samalla voin koettaa kiipiä organisaatiossa eteenpäin, että sitten kymmenen vuoden kuluttua voin löytää itseni palkkataulukon seuraavasta vaativuusryhmästä. Sitä odotellessa siis.

Ai niin, en aio kokonaan lopettaa blogin kirjoittamista, jatkan edelleen työnhakua ja ehkä niitä ideoitakin tulee työn lomassa aiempaa enemmän haudattavaksi. Arvon lukijat voivat myös ehdottaa mitä haluavat lukea täältä. Kuinka siis voin auttaa teitä? *mairea hymy*

En ole lopettanut enkä edes kokonaan unohtanut tätä blogia. Työttömyyskään ei ole poistunut, valitettavasti. Syy kirjoittamattomuuteen on laiskuuden ja osaamattomuuden lisäksi kiire. Miten työttömällä voi olla kiire onkin aika ihme mutta totta.

Viikko meni kuunnellessa taas yrittäjyyspropakandaa, tein jopa laskelmia ja huomasin, että jos aikoisin elää yrittäjyydellä eikä yritys olisi heti selvitystilassa pitäisi joko a) olla tosi paljon laskutettavia tunteja, tai b) tuntihinta olisi posketon. Posketon tuntihinta ei varmasti olisi ongelma jos olisin joku merkittävämpi henkilö mutta kun en oikein ole, minulla ei ole edes bumtzibumia eikä naminamia. Vaihtoehdoksi sitten jäisi tuo a), eli tosi paljon laskutettavia tunteja, ainut vaan, että jopa vuodessa on rajallinen määrä tunteja. Yrittäjyysideani on siis hieman kesken.

Sen lisäksi, että sivistin itseäni kuulin, etten saanut yhtä työpaikkaa. Taaskaan minua ei osattu yllättää tällä tiedolla, ainoa yllätys ehkä oli se, että luvattu soitto tuli. Koska en tälläkään kertaa ollut se valittu henkilö hain tuskastuneena muutamaa muuta työpaikkaa. Pääsin jopa haastatteluun ja jopa kahdesti, en kuitenkaan tiedä valittiinko minua. Sain vakuutella etten suinkaan ole ylikoulutettu enkä huonotapainen ongelmavyyhti vaikka kerroinkin olevani FM (ja jopa valmistunut) sekä hieman perfektionistinen. Ymmärsin, että ko. yrityksessä perfektionistit eivät olisi kovin suuressa huudossa. Pieni ilkeä ääni korvieni välissä hymisteli, että sen saattaa huomata, ettei täydellisyyttä ihan aina tavoitella.

Vilkkaaseen viikkoon mahtuu positiivisiakin uutisia ja monta. Kuulin, että eräässä yrityksessä minut on muistettu ja pitävät minut jatkossakin mielessä ja ottavat yhteyttä jos jotain ilmaantuu. Olen ahkerasti kyllä tyrkyttänytkin itseäni. Toinen positiivinen juttu on se, että melkein allekirjoitin työsopimuksen pienestä osa-aikaisuudesta. Melkein siksi, että sopimus käy ensin muualla ja palaa sitten minulle, toivottavasti ainakin. Kolmas positiivinen juttu on sitten saamani tunnustus, mutta siitä toisen kerran. Kaiken kaikkiaan, on ollut jopa kivaa elämää. Odotan, että päivä vielä joskus paistaa lämpimästi minunkin risukasaan.

Ratkaisu työvoimapulaan

Iltapäivälehdet uutisoivat eräästä kansanedustajasta, jonka mielestä hänelle työnantajana kuuluu tieto työntekijänsä seksuaalisesta suuntautumisesta. En tiennytkään, että tuollaisella asialla on vaikutusta työstä suoriutumiseen. Typeränä olen kuvitellut, että se osaaminen ja ehkä jopa tutkinto vaikuttavat jotain, mahdollisesti myös luonne, mutta kuinka väärässä olen ollutkaan, eiväthän nuo asiat riitä alkuunkaan tai niillä ei välttämättä ole edes merkitystä. Hieman kyllä mietityttää, että kuinka näinkin henkilökohtaisella asialla, kuin mistä tykkää, on vaikutusta työntekoon mutta ilmeisesti siis on kerta kansanedustaja niin sanoo. Silloin kun itse olin töissä ei työhöni kuulunut intiimit kanssakäymiset mutta ehkäpä ko. kansanedustajan alaisilla on hieman toisenlaiset hommat, joten siinä mielessä se suuntauskin voi olla tärkeä peruste sopivaa työntekijää valittaessa.

Mikähän muu merkittävä tieto voisi kuulua työantajalle? Miten oli se tykkääkö enemmän kaalilaatikosta vai makaronilaatikosta? Kaalilaatikko ei välttämättä haise hyvälle mikrotettuna työpaikan kahvihuoneessa, ei siis kannata valita kaalilaatikkotyyppiä. Onko hakija kissa- vai koiratyyppiä tai kenties, hui, akvaarioharrastaja? Työntekijän osaamisesta kertoo varmasti myös paljon se millaisessa asennossa hän mieluiten nukkuu. Arvoisa kansanedustaja voi käyttää jatkossa myös näitä kysymyksiä kun palkkaa itselleen työntekijöitä.

Tällä viikolla on uutisoitu myös uusista suurista toimintojen kehittämisprojekteista eli työntekijöihin kohdistuvista säästötoimenpiteistä, suomennettuna, irtisanomisia luvassa. Aluksi tällaiset uutiset voivat tuntua todella surullisilta, lisää uusia työttömiä ja loputkin työpaikat katoavat suomesta. Mutta meillähän on työvoimapula tai jos ei ole juuri nyt, niin se on nurkan takana odottamassa kunhan suuret ikäluokat vaan vihdoinkin pääsevät eläkkeelle. Eli siis Nokian ja muutaman muun pörssiyhtiön irtisanomiset eivät ole vain huono juttu, näin selvitään tuosta vaarallisesta ja kauan odotetusta työvoimapulasta. Minä olen odottanut jo kauan sitä työvoimapulaa mutta vielä olen saanut kohdata vain tämän työpulan. Työllisyys kuitenkin taitaa olla taattu te-toimistoissa ja työttömyyskassoissa, joten ehkä kannattaisi hakeutua niiden palvelukseen.

Reippaita päätöksiä

Huomasin mielenkiintoisen työpaikkailmoituksen, tehtävä olisi eräässä julkisen sektorin organisaatiossa. Ajattelin hakea ko. tehtävää, olisihan se vakituinen, mielenkiintoinen ja minulla varmasti olisi siihen soveltuvaa osaamista. Siinä kun tarkemmin tutustuin ilmoitukseen niin huomasin, että organsiaatiossa on todella reippaita työntekijöitä, jotka ovat vielä nopeita tekemään päätöksiä ja odottavat tätä myös muilta. Vai mitä olette mieltä, viimeinen hakupäivä on ensi kuun alkupuolella ja siitä kymmenen päivää eteenpäin työ alkaa? Siinä kymmenessä päivässä luetaan hakemukset, suoritetaan haastattelut ja valitaan työntekijä ja valitun pitää tehdä päätös nopeasti jos valittu vielä sattuu olemaan jo töissä niin irtisanomisaika ei voi olla kovinkaan pitkä.

Tuosta nopeasta aikataulusta tietysti voisi päätellä, että tehtävään on jo valittu sopiva henkilö mutta paikka pitää vain laittaa julkiseen hakuun. Aion silti hakea, vaikka vain hakemisen ilosta ja voinhan sitten odottaa tuleeko sieltä sitä vastausta "ei kiitos tälläkään kertaa". Ai niin, ei voi tulla ihan tuossa muodossa koska sitä aiempaakaan ei-kiitosta ei ole tullut. Tämä ihan hyväntahtoisesti hymistellen, ei mitenkään ilkeästi sanottuna mutta ehkä joskus olen kirjoittanut tästä aiheesta, kuten moni muukin työtön ja ne rekrytointioppaat myös.

Haastatteluissa joutuu vastaajana tekemään niitä reippaita päätöksiä ja sitten voi vaan toivoa, että päätökset olivat oikeita. Minulta kysyttiin haastattelussa että mitä teen jos minua ei valita tehtävään. Hetken jo harkitsin vastaavani, että suren muutaman päivän, ryven itsesäälissä ja kasvatan ahdistustani mutta jätin sitten tuon sanomatta, kuten myös muut huonot vitsit. Urheana työttömänä kerroin vain kuinka aion jatkaa tätä aktiivista työnhakuani. Hei, mitä tuollaiseen voi vastata? Olen hämmentynyt.